keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta, osa 36: Laura Voutilainen

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Laulaja, musikaalinäyttelijä Laura Voutilaisen (s. 1975) esikoisalbumista tuli ilmestymisvuotenaan vuoden myydyin suomalainen äänite, ja laulaja on palkittu kahdesti vuoden naissolisti-Emmalla. Voutilainen on julkaissut kolmetoista studioalbumia ja kaksi kokoelmalevyä, ja levyiltä löytyy lukuisia listahittejä.

Mitä Minun tähteni kertoo joulusta: ”Sinä vaelsit, minun tähteni, halki taivaan, minun tähteni.”

Laulu on kuultavissa tästä: Minun tähteni




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti