tiistai 12. lokakuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta, osa 28: Maria Lund

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Saksassa syntynyt Maria Lund (s. 1983) näyttelee teattereissa, toimii ääninäyttelijänä ja laulaa. Hän on tehnyt yhteistyötä monien suomalaisten jazzmuusikkojen kanssa. Lund on ollut tekemässä neljää albumia. Hänelle myönnettiin Kullervo Linna -palkinto 2010.

Mitä Tuikkikaa oi joulun tähtöset kertoo joulusta: ”Helkkykää, oi joulun laulelot, rinnoista niin riemurikkahista.”

Laulu on kuultavissa tästä: Tuikkikaa oi joulun tähtöset




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti