maanantai 4. lokakuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta, osa 20: Jenni Vartiainen

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Laulaja-lauluntekijä Jenni Vartiainen (s. 1983) on julkaissut neljä albumia. Missä muruseni on -kappale hallitsi radiosoittoennätystä lähes kymmenen vuotta. Vartiainen omistaa musiikkiliiketoimintaa pyörittävän yrityksen Jenique oy. Hän on voittanut yhdeksän Emma-palkintoa ja on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista.

Mitä Tule meille jouluksi kertoo joulusta: ”Kun kaikki taas kaupoissa jonottaa, niin silloin sinulla on aikaa. Ei kutsua tuu tänä vuonnakaan. Liian erilainen ei vain mahdu mukaan.”

Laulu on kuultavissa tästä: Tule meille jouluksi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti