maanantai 25. lokakuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -PROJEKTIN YHTEENVETO

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projektini on nyt päättynyt. Esittelin teille 40 päivän aikana 40 eri-ikäistä ja -tyylistä upeaa naista, jotka ovat todellisia musiikin taitureita. 

Projektin kuluessa huomasin, että joulussa laulattaa erityisesti rauha, perheen läheisyys ja lapsuuden muistot. Läsnä tai jo poissa oleva äiti tuli monessa laulussa esiin. Äitiys liittyy paitsi uuden elämän myös tunnelman luomiseen.

Monet taitavat naisartistit jäivät projektin ulkopuolelle siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät ole joululauluja levyttäneet. Esittelyjä rajasi myös se, että pyrin löytämään vähän harvinaisempia koskettavia kappaleita taikka sitten persoonallisia toteutuksia tutuista koskettavista kappaleista. Ja onpa moni koskettava laulu lipsahtanut varmasti ohi korvienikin.

Joka tapauksessa niin listalla mukana olevilta kuin siltä puuttuvilta toivoisin lisää sekä uusia joulubiisejä että uusia sovituksia vanhoista joululauluista. Jouluihmiset kun kaipaavat aina lisää kuunneltavaa.

Osa artisteista oli levyttänyt vain yhden kappaleen kokoelmalevylle. Kokonaista omaa joululevyä jään innolla odottamaan muun muassa Aili Ikoselta, Jenni Vartiaiselta, Irinalta, Nina Tapiolta, Laura Närhiltä sekä monelta nuoren polven naislaulajalta.

Suuret kiitokset projektin naisartisteille! 

Kiitokset myös projektiani seuranneille! Vielä on 60 päivää aikaa valmistautua jouluun kuuntelemalla ihanaa joulumusiikkia! 

Tässä vielä linkit esiteltyihin lauluihin:


Suvi Teräsniska: Tämä maailma tarvitsee rakkautta

Piia Viitanen: Eilen luvattiin lunta

Diandra: Kerran joulukuun aikaan

Ida Elina: Kun joulu on

Outi Pulkkinen: Lapin joulu

Ninni Poijärvi: Joulumuistoja

Heidi Simelius: Ikiaikojen taa

Maria Ylipää: Aasi ja timpurin muija

Nina Tapio: Mikä tekee joulusta joulun

Saara Aalto: Enkeleitä

Anna Eriksson: Anna meille rauha

Jippu: Kun rakkaus tänä yönä vallan saa

Johanna Iivanainen: Seimiyö

Johanna Pakonen: Valkoinen maa

Anne Mattila: Minun joululauluni

Tarja Turunen: Kuin henkäys ikuisuutta

Johanna Kurkela: Kotiin

Ilta: Jouluksi kotiin

Saija Tuupanen: Ääni taivaasta

Jenni Vartiainen: Tule meille jouluksi

Kata Samula: Joulu on

Nina Åström: Oi jouluyö 

Irina: Aattoaamu

Aino Venna: Joulumaa

Tuula Krzywacki: Pois kulkee joulut

Erin: Jouluna saa

Marita Taavitsainen: On valkoinen enkeli taivaan

Maria Lund: Tuikkikaa oi joulun tähtöset

Pihlaja: Joululahjaksi

Paula Vesala: Sylvian joululaulu

Mira Luoti: Unelmien joulu

Susanna Heikki: Rauhaa vaan

Kaija Koo: Sydän laulaa

Johanna Försti: Luo, luo, loistosi luo

Ellinoora: Maa on niin kaunis

Laura Voutilainen: Minun tähteni

Laura Närhi: Rauhaa, vain rauhaa

Arja Koriseva: Tuhat kynttilää

Paula Koivuniemi: Yhdessä

Katri Helena: Joulumieli sisälläni

EDIT: Tässä vielä 40+1-biisi, kun silmiin sattui Katri Ylanderilta lähes uunituore joululaulu: Jouluilta

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.



                                                  (Kuva: Pixabay)

6 kommenttia:

  1. Todella hienon kattauksen naisartisteista ja heidän joululauluistaan olet esitellyt täällä blogissasi!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä oli todella mukavaa etsiä ja esitellä! ❤️

      Poista
  2. Kiitos mahtavasta postaussarjasta! Palaan näihin vielä...
    Alle kaksi kuukautta aattoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! 😄 Täältähän nämä löytyvät.

      Niinpä, päivät sen kun vilistävät vauhdilla! ✨

      Poista
  3. Kiitos näistä! Tämä oli kiinnostava matka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Toivottavasti moni kuuntelee ja tykkää näistä lauluista. Ja lisää joitakin omallekin soittolistalleen vaikkapa Spotifyssä. 🎶😄

      Poista