Isänpäivä on ristiriitainen juhla meille, jotka voimme omaa isäämme vain muistella mutta joilla on omia lapsia, joille isänpäivä on tietysti iloinen juhla. Oma isäni matkasi tuonilmaisiin kuusi vuotta sitten, mutta edelleen varsinkin isänpäivän ja joulun alla mieleen hiipii jonkinlainen surumielisyys. Omasta vanhemmasta luopumisessa on vaikeinta ehkä se, että joutuu luopumaan ihmisestä, joka oli varauksettomasti sinun puolellasi.
* * *
Joulu ja hauta
Kun joulu on, niin jossain liki hautain
taas palaa kynttilät ja itketään.
On joku rakas mennyt yli virran
ja saavuttanut suuren matkan pään.
On tyhjä paikka luona joulupöydän,
tuo kaipuu tuskan okaan sydämeen,
kun tuntuu niin kuin vielä kynnyspuulla
sois kaiku tutun äänen, askeleen.
Niin ain on ollut, eipä tiedä kukaan
ken ensi jouluna on täältä pois.
Sun vuoros mennä, taikka jonkun toisen
kenestä vähimmän niin luullut ois.
Ei kukaan vaeltaja tiellä ajan
voi taata elämästään tuumaakaan.
Oot terve aamulla ja ehtoon tullen
jo kuolinpaitaa päälles puetaan.
Vain varjo hauras, lyhyt, paha uni
on elon retki vuoritiellä maan.
Ei ilo kauaa viivy vieraanamme,
mut usein suru porttiin kolkuttaa.
Ken sairas on, kenellä vilu, nälkä,
keneltä ristiriidat rauhan vie,
ja joku lankeileva vaivoissansa
kuin häkkilintu vauhko, arka lie.
Ja aika kuluu, rientää radallansa
se tähtilaiva, jonka nimi Maa.
Jokainen joulu, jonka sivuutamme
taas vuosikierron meitä vanhentaa.
Näin hyvä on ja autuasta varmaan,
kun päivämies saa tilin viimeisen
ja kotiin viedään kilvoituksen tieltä
maan lapsi, armahdettu syntinen.
(Vilho Rantanen)
<3
VastaaPoista<3
Poista