Pienenä maalla asuessa laskettiin mäkeä talvella päivittäin. Silloin luntakin riitti koko talveksi, ainakin sisämaassa. Pienellä hiekkatiellä oli lapsen silmin iso mäki, jossa laskettiin niin, että yksi aina vahti, ettei autoja ollut tulossa. Tien varrella oli vain yksi talo ja tie päättyi meidän pihaan, joten liikennettäkään ei juuri ollut. Navetan takana oli myös mäki, josta harjoiteltiin laskemaan suksilla ilman sauvoja niin että tuuli vain suhisi korvissa. Pientä pujottelua ja hyppyriä siihen myös urheiluohjelmista innostuneina väsättiin. Isä pukkasi traktorilla pihan lumet yhteen kasaan, ja siitäkin sai hyvän liukurimäen.
Alakouluikäisenä talvella hiihdettiin tai oltiin lumisotaa välitunnit, potkurilla potkuteltiin koulumatkat ja loppupäiväkin liikuttiin ulkona tai rakennettiin lumiukkoja ja -linnoja. Välillä käytiin sisällä syömässä ja kuivateltiin lapasia vesikiertoisen lämmitysputken päällä, kun puut rätisivät hellassa. Sitten mentiin taas pihalle telmimään.
Muistan vieläkin, kun muutaman vuoden ikäisenä satoi ensimmäisen kerran sinä talvena hahtuvia taivaalta ja kaivoin komerosta keltaiset henkselitoppahousut ja takin. Noin yksi-kaksivuotiaana minulla oli musta toppapuku, joka oli toiselta puolelta punainen. Se oli hieno! Onneksi valokuvakin lumihangessa istuvasta taaperosta on tallella.
